22.8.2016 | Markus Manninen

Azure Stack

Pilvenhallintayhtiö Rightscale julkaisee vuosittain oman State of the Cloud Survey -tutkimuksensa tulokset. Tammikuussa 2016 oli vuorossa viidennen, peräkkäisen kyselyn tulosten raportointi. Rightscalen tutkimusta pidetään alalla merkittävän, koska se on suurin IaaS:n käyttöön keskittyvä kysely, johon osallistuu oikeita pilvipalveluiden ostajia ja käyttäjiä. 2016 vuoden kyselyssä oli mukana 1 060 IT-ammattilaista ja 42% heistä edusti yli 1 000 työntekijän organisaatioita. Virhemarginaali tutkimuksessa on 3,07%.

1. Julkinen pilvi murskaa privaattipilveä

Kyselyn tulosten mukaan privaattipilven käyttö on kasvanut 14 prosenttiyksikköä vuodessa 63%:sta 77%:iin. Näyttää siltä, että privaattipilvi kasvaa nopeasti ja hypekin aiheen ympärillä on aika kovaa. Mutta tarkemmin tarkasteltuna tutkimus ja pilvimarkkinan numerot eivä lupaa privaattipilvelle ruusuista tulevaisuutta. Julkisen pilven mammutti Amazon AWS:n liikevaihto kasvoi 69% vuodessa ja markkinakakkosen Microsoft Azuren vuosikasvu oli vieläkin ripeämpää eli 127%. Tällä hetkellä pelkästään Amazon AWS on jo isompi kuin koko privaattipilvimarkkina, jonka arvioidaan olevan n. $7 miljardia.

2. Microsoft Azure ottaa Amazon AWS:ää kiinni

Isoista pilvitoimittajista Microsoft Azure (IaaS+PaaS) kasvaa siis nopeiten ja ottaa AWS:ää kiinni. Kyselyn tulokset kertovat myös, että yli tuhannen työntekijän Enterprise -segmentissä Azure on erityisen vahvoilla. Näitä isoja yrityksiä edustavista vastaajista:

  • 26% ajaa sovelluksiaan Azurella ja 56% AWS:llä
  • 33% tekee kokeiluja Azurella ja 16% AWS:llä
  • 17% suunnittelee käyttävänsä Azurea ja 8% AWS:ää

3. Resurssien/osaamisen puute nousi turvallisuuden ohi ykköshaasteeksi

Vuodesta 2013 Rightscalen tutkimuksen tulokset ovat osoittaneet, että turvallisuus on vastaajille pilvihaaste numero yksi. 2016 vuoden tutkimuksessa tilanne muuttui, kun 32% vastaajista sanoi, että resurssien/osaamisen puute on ykköshaaste (turvallisuus: 29%).

Lisäajatuksia

Privaattipilveä tarvitaan osana hybridipilveä vielä pitkään, kun hybridipilvi toimii erityisesti isoille organisaatioille hallittuna välisteppinä julkiseen pilveen siirtymisessä. Muutoin privaattipilvimarkkina jää marginaaliseksi ja privaattipilveä tullaan käyttämään erikoistapauksissa.

Pilvimarkkinan analyyseissä puhutaan paljon Amazonin ja Microsoftin mielenkiintoisesta kilpajuoksusta, mutta yllättävän vähän analysoidaan sitä miltä tämänhetkinen pilvimarkkinan tilanne näyttää tulevaisuuden kannalta. On nimittäin todennäköistä että loppujen lopuksi koko pilvimarkkinan jakaa hämmästyttävän suurelta osin vain kaksi vetovoimaisinta ja hyperskaalautuvinta pilvitoimittajaa, jotka vetävät kaikki puoleensa – niin asiakkaat kuin tämänhetkiset kilpailijansa.

Osaamisen puute on merkittävämpi haaste organisaatioiden pilviadoption kannalta kuin mitä tämän tutkimuksen tulokset antavat ymmärtää. Erikoisosaamisen tarve korostuu entisestään, kun organisaatiot siirtyvät pilviadoptiossaan SaaS:n ja IaaS:n käytöstä PaaS:n hyödyntämiseen.

Tässä vielä linkki sivulle, josta voit ladata itsellesi RightScale 2016 State of the Cloud -kyselyn raportin: https://www.rightscale.com/lp/state-of-the-cloud